26/01/2022

Åland

Digitaitoja, Yhtäläiset mahdollisuudet, Elinikäinen oppiminen

5 min.

Opimme niin paljon uutta joka päivä

Syyrialaispariskunta Hasna Naasan ja Salah Moussa ovat ensimmäisiä, jotka opiskelevat Ahvenanmaalla aikuisten perusopetuksessa. He viihtyvät Ahvenanmaan maaseudulla.

Vi lär oss så mycket nya saker varje dag

Eva Ekström-Andersen on linjajohtaja ja opettaa ruotsia sekä englantia Hasnalle ja Salahille. Hän korostaa, että yhteiskunnan jäseneksi opetteleminen on valtavan tärkeää samoin kuin digitaitojen opettelu.

Aikuisten perusopetus on Ahvenanmaalla aivan uusi koulutusmuoto. Se on suunnattu ihmisille, joilta puuttuu peruskoulun päättötodistus.

Koulutus on jaettu kolmeen vaiheeseen, jotka ovat luku- ja kirjoitustaitovaihe, alkuvaihe ja päättövaihe. Päättövaihe vastaa yläastetta, ja se järjestetään Ahvenanmaan kansanopistossa. Koulutus alkoi lokakuussa 2021. Opiskelijat saavat opiskella kahden vuoden ajan niitä aineita, joita tarvitaan peruskoulun päättötodistuksen saamiseen. Päästäkseen suorittamaan päättövaihetta opiskelijan on oltava vähintään 17-vuotias ja hänen ruotsin taitonsa on oltava taitotasolla A2.

Aikuisten perustaito-opetuksen kohderyhmiin kuuluu Ahvenanmaalla henkilö, joka on

  • saanut peruskoulun käytyään erotodistuksen tai ei lainkaan päättötodistusta,
  • muuttanut Ahvenanmaalle ja aloittanut koulunkäynnin suoraan yläasteelta eikä siksi ole ehtinyt suorittaa koko peruskoulun oppimäärää tai
  • muuttanut Ahvenanmaalle aikuisena ja käynyt kotimaassaan koulua vain vähän aikaa tai ei lainkaan tai joutunut jättämään koulun kesken.
Hasna Naasan och Salah Moussa
Hasna Naasan ja Salah Moussa tulivat kolme vuotta sitten Syyriasta Ahvenanmaalle. Nyt he nauttivat opinnoista talvimaisemissa ja haaveilevat omasta yrityksestä tai jatko-opinnoista.

Opintojen sisältö

Opintoihin kuuluvat aineet ovat ruotsi tai ruotsi toisena kielenä, englanti, matematiikka, uskonto ja elämänkatsomustieto, historia, yhteiskuntaoppi, biologia, maantieto, fysiikka, kemia, terveystieto, liikunta sekä valinnaisia aineita kuten tietotekniikka ja käsityö.

Kaiken tuon lisäksi opintoihin sisältyy yhteiskunnan jäseneksi kasvaminen.

– Keskitymme paljon tietotekniikkaosaamiseen. Siihen sisältyy kaikkea kampaamo- tai lääkäriajan varaamisesta viranomaissivustoilla asiointiin ja matkalipun varaamiseen. Ensin harjoitellaan taitoja, ja lopulta kaikki opiskelijat saavat kotiin oman tietokoneen. Harjoittelemme myös etäopetuksessa toimimista, sillä se yleistyy jatkuvasti, kertoo linjajohtaja, ruotsin ja englannin opettaja Eva Ekström-Andersen.

Hän mainitsee pedagogiseksi haasteeksi sen, että ryhmässä on neljä opiskelijaa, joilla on eri äidinkieliä ja joista yksi on ruotsinkielinen ahvenanmaalainen.

– Keskustelemme kaikesta ja puhumme paljon. Olemme myös saaneet tänne ison näytön, joka helpottaa huomattavasti lähiopetusta ja on hyödyksi myös siirryttäessä mahdollisesti etäopetukseen.

Eva nimeää esikuvakseen ruotsalaisen oppimateriaalien laatijan Tiia Ojalan. Ojala on ruotsi toisena kielenä -opettaja ja on työskennellyt paljon maahanmuuttajaoppilaiden ja kieleen perehdyttämisen parissa.

– Hänen materiaaleissaan on paljon sellaista, josta voi olla hyötyä yhteiskunnassa. Tämän koulutusohjelman opettajalla on oltava loistava yleissivistys tai hänen on hankittava sellainen, Eva sanoo ja painottaa olevansa parhaassa mahdollisessa ammatissa.

– Olen saanut myös olla mukana laatimassa aikuisten perusopetuksen kurssisuunnitelmia, jotka vastaavat peruskoulun opetussuunnitelmaa. Sehän on vain bonusta.

Hasna Naasan
Hasna Naasan

Opiskelu on mieleistä

Tapaamme Hasna Naasanin ja Salah Moussan, jotka ovat aviopari. He ovat kotoisin Syyriasta ja saapuivat Ahvenanmaalle neljän lapsensa kanssa lokakuussa 2018. Paettuaan Syyriasta he asuivat ensin Turkissa.

Salah on aiemmin työskennellyt räätälinä, ja myös hänen vaimonsa on kiinnostunut ompelutyöstä. Hasna on myös keikkatyöntekijänä vanhainkodissa ja haluaisi suorittaa siellä myös kieliharjoittelunsa.

Hasna ja Salah ovat juuri tulleet liikuntatunnilta, ja nyt on lounaan aika.

– Saimme hyppiä hyppynarulla ja nyrkkeillä, liikkua ja myös venytellä, he kertovat.

Pariskunta kertoo myös hankalista ruotsin sanoista, jotka muistuttavat toisiaan mutta tarkoittavat aivan eri asioita – kuten yoga (jooga) ja jogga (hölkätä). Heistä on vaikeaa omaksua koko ajan uusia sanoja ja niiden merkityksiä.

Seuraavaksi Hasna ja Salah kertovat innoissaan metsäretkestä, jolla sytytettiin nuotio keskelle talvista maisemaa.

– Tämä on kaunista seutua, he sanovat.

Salah Moussa
Salah Moussa

Tulevaisuudensuunnitelmia

Kokopäiväopintojensa ohella perhe valmistaa ruokaa ja leivonnaisia ja myy niitä Maarianhaminan torilla. Heiltä voi ostaa niin baklavaa kuin falafelia. Pariskunta näyttää TikTokista videoita, joissa perhe tekee yhdessä ruokaa.

Salahin ja Hasnan haaveena on työskennellä vastaisuudessa yhdessä koko perheen voimin tai jatkaa opintoja aikuisten perusopetuksen jälkeen.

– Isäni oli puuseppä, ja osaan vähän niitä hommia. Ehkä jatkan opiskelua tai haen töitä, Salah pohtii.

Kaksi perheen tyttäristä opiskelee Ahvenanmaan ammatillisessa toisen asteen oppilaitoksessa merkonomiksi ja lastenohjaajaksi.

– He osaavat ruotsia paljon paremmin kuin me, mutta me opimme koko ajan, Hasna sanoo. Hän äityi suorastaan runolliseksi astuessaan Ahvenanmaan kansanopiston käsityöluokkaan, jossa oli neulekone.

– Silloin osasin opettaa jotain muille. Olen hyvin tottunut käyttämään neulekonetta, hän kertoo.

Nyeste artikler fra NLL

Bente Bergsjordet

14/04/2025

Norge

7 min.

Kompetansereformutvalget har utredet hvordan Norge skal lykkes med livslang læring i arbeidslivet. Navnet på utvalget til tross, de har ikke lagt fram en stor reform, men de bygger i hovedsak forslagene sine på eksisterende ordninger. Det som fungerer bra, skal styrkes og videreutvikles. Utvalget har levert en omfattende rapport med et spekter av forslag, uttrykt i 23 hovedpunkter.

Miniatyrmodell av hus, nycklar och dokument på blå bakgrund, symboliserar fastighetsköp eller bostadslån.

11/04/2025

Sverige

5 min.

Med YH-flex kunde Ludwig få sina tidigare kunskaper validerade och därigenom få en förkortad studieplan för sin utbildning till fastighetsförvaltare. Validering av reell kompetens och en individuellt anpassad kompletterande utbildning som ger examen är grunden för YH-flex.

Lærer og elever sidder rundt om et bord og arbejder sammen med en tablet i et klasseværelse.

08/04/2025

Færøerne

4 min.

På Färöarna har utbildningen Serbreyt skapats för att ge ungdomar som har svårt att klara de traditionella kraven inom gymnasieskolan en möjlighet till ett självständigt och innehållsrikt liv. Utbildningen stöttar eleverna på deras väg mot arbetslivet och större social delaktighet genom att fokusera på generella kompetenser.

Share This