Viisi tapaa edistää digitalisaatiota

Nyhed: Digiosallisuus, Perustaidot

NVL Digital -verkosto laati viisi suositusta digitaalisen osallisuuden lisäämiseksi Pohjoismaissa.

Norden
NVL Logo
Nordisk Netværk for Livslang Læring,
Nordisk Netværk for Livslang Læring
5 sätt att digitaliseras
Viisi tapaa edistää digitalisaatiota

Joskus digitalisaatiosta puhutaan ikään kuin se olisi jo valmis ja olisimme kaikki siirtyneet digiaikaan. Asia ei kuitenkaan ole ihan niin yksinkertainen. Jopa kolmasosalla Pohjoismaiden asukkaista on joskus vaikeuksia digitaalisten palveluiden käytössä. Digikuilusta ei juurikaan puhuta julkisessa keskustelussa, vaikka se saattaa pahimmassa tapauksessa torpata pohjoismaisen vision kaikille yhteisestä yhteiskunnasta. NVL toteutti vuosina 2021–2022 tutkimushankkeen, jossa selvitettiin, millaisia esteitä digitaalisen osallisuuden tiellä on. Tutkimus on nyt valmis, ja sen tuloksia esitellään tuoreessa raportissa. Tutkijat tunnistivat viisi yleistä estettä ja antavat raportissa suosituksia niiden poistamiseksi.

Suosituksissa kaikkea vastuuta ei sysätä yksilölle, vaan niiden lähtökohtana ovat rakenteelliset, ihmisten väliset ja emotionaaliset esteet. Seuraavaksi NVL Digital -verkosto jatkaa työtä levittämällä suosituksia ja pohtimalla päättäjien, opettajien ja IT-tukihenkilöiden kanssa yhteisiä etenemistapoja.

Linkki tutkimusraporttiin (tanskaksi, englanninkielinen tiivistelmä): Livslang lærings rolle i den digitale transformation – Hard to reach citizens

Lue lisää NVL Digital -verkostosta täältä (eri kielillä).

Lue lisää digitaalisesta osallisuudesta täältä (eri kielillä).

Få NLL’s nyhedsbrev

Med NLLs nyhedsbrev får du: Nyeste viden fra NLL som fx policy briefs og rapporter, vigtige nyheder fra de nordiske lande, aktuelle artikler, der går i dybden med feltet på tværs af sektorer, temaer og geografi samt overblik over kommende konferencer, seminarer og events.

Looking for something in particular?

Or do you have a question about NLL and Lifelong Learning?
Try our new customized NLL AI Assistant.

Try it here
Søg på NLL