26/04/2024

Norge

Yhtäläiset mahdollisuudet, Elinikäinen oppiminen, Motivaatio

Koulutusten räätälöinnillä lisää väkeä työelämään

Norjan korkeakoulutus- ja osaamisvirasto on julkaissut artikkelin uudesta räätälöidyn koulutuksen mallista, jonka toivotaan helpottavan Norjan työvoimapulaa.

Tilpasset opplæring for å få flere inn i arbeidslivet

Uuden koulutusmallin tavoitteena on helpottaa työvoimapulan aiheuttamia haasteita Norjassa.

Vuoden 2022 tilastojen mukaan 15–61-vuotiaista norjalaisista on työelämän ja koulutuksen ulkopuolella jopa 500 000. Näistä 100 000 on alle 30-vuotiaita. Norjassa on pulaa työntekijöistä etenkin neljällä sektorilla. Terveysalalla on jatkuva pula sairaanhoitajista, lääkäreistä ja muista terveydenhuollon ammattilaisista. Vihreiden elinkeinojen alalla tarvitaan uudistuvaa energiaa ja ympäristöteknologiaa, ja pätevät insinöörit ovat siksi kysyttyjä. Myös IT-alalla tarvitaan työntekijöitä, mutta opiskelupaikkojen lisäämisestä huolimatta kysyntä ylittää tarjonnan. Niin ikään koulutussektorilla on kova pula opettajista; kouluilla on haasteita saada rekrytoiduksi ja pidetyksi töissä taitavia kasvatusalan osaajia.

Elokuun 1. päivänä 2024 esiteltiin uusi moduulimuotoinen koulutusmalli, johon on tarkoitus siirtyä kaikissa aikuisten perusasteen ja toisen asteen opinnoissa. Uusi opiskelumalli on suunniteltu sopimaan paremmin aikuisten elämätilanteeseen, ja ensi alkuun se otetaan käyttöön 13 ammattikoulutusohjelmassa, jotka ovat hyvin kysyttyjä työelämässä.

Yhteiskunnan kannalta on toivottavaa pienentää sosiaaliturvamenoja, vähentää syrjäytymistä, tilkitä osaamiskuilut ja korjata työvoimapula. Järjestämällä oikealla tavalla räätälöitävää aikuiskoulutusta voimme sekä vähentää työvoimapulaa että tarjota entistä useammalle pääsyn työelämään. Osaamiseen on panostettava, ja yhä useammalle on annettava mahdollisuus kantaa kortensa kekoon.

Artikkeli on luettavissa (norjaksi) täältä
Raportti tulevaisuuden osaamistarpeista Fremtidige kompetansebehov

Få NLL’s nyhedsbrev

Med NLLs nyhedsbrev får du: Nyeste viden fra NLL som fx policy briefs og rapporter, vigtige nyheder fra de nordiske lande, aktuelle artikler, der går i dybden med feltet på tværs af sektorer, temaer og geografi samt overblik over kommende konferencer, seminarer og events.

Flere nyheder fra NVL

Fem personer sitter i en cirkel och samtalar i ett bibliotek eller klassrum.

20/04/2026

Island

Sedan år 2020 har man på Västfjordarna arbetat formellt med projektet ”Ge isländskan en chans”. Projektet startade vid Västfjordarnas universitetscenter och snart fick även Västfjordarnas lisvlärande center möjlighet att delta. Projektets syfte är enkelt: samhället är en förlängning av undervisningslokalen och varje individ kan ta på sig rollen som en ”folkbildare”

Blurred silhouettes of people walking on a cobblestone bridge at sunset.

15/04/2026

Norden

The Nordic population is ageing faster than ever before. By 2045, nearly all Nordic municipalities are expected to have an ageing population, placing increasing pressure on welfare systems and public services. These are among the key findings of State of the Nordic Region 2026.

Inga Sæland

13/04/2026

Island

Inga Sæland tillträdde i början av januari i år, tjänsten som utbildnings- och barnminister. Hon efterträder Guðmundur Ingi Kristinsson. Detta är första gången sedan utbildningsdepartementet bildades som en partiledare för ett regeringsparti blir ny utbildningsminister.

Share This