28/04/2022

Norden

Elinkeinoelämä

Aikuisten uraohjaus työelämässä

Aikuisten uraohjausta käsittelevä hanke on käytännönläheinen hanke, joka tuo aikuisten ohjauksen alalle inspiraatiota ja pohdintoja. Hankkeessa esitellään käteviä ja helppotajuisia käytännön työvälineitä ohjaajille, jotka ohjaavat aikuisia työelämässä.

Karrierevejledning af voksne i arbejdslivet

Aikuisten uraohjaus työelämässä

Tämä Nordplus-hanke on kehityshanke, johon kuuluu kumppaneita Islannista, Suomesta ja Tanskasta. Ensisijaisena kohderyhmänä ovat aikuisten parissa työskentelevät pohjoismaiset uraohjaajat. Materiaalista voi kuitenkin olla hyötyä myös koulutusalan ja työelämän organisaatioille ja oppilaitoksille sekä muille, jotka ovat tekemisissä aikuisten uraohjauksen kanssa.

Hankkeen päätavoite on lisätä tietoa työelämässä tapahtuvasta aikuisten ohjauksesta, sillä aihe kaipaa lisää huomiota. Yhteiskunta muuttuu tällä hetkellä nopeasti, samoin työmarkkinat. Uramuutoksia, osaamisen kehittämistä ja uranvaihdoksia tarvitaan yhä enemmän. Aiheesta käytävä keskustelu keskittyy lähinnä yhteiskunnan tarpeisiin. Tässä hankkeessa asiaa sen sijaan tarkastellaan päinvastaisesta näkökulmasta: Miten ihmiset löytävät oman tiensä muuttuvilla työmarkkinoilla? Miten yksilön valinnat, kiinnostuksen kohteet ja arvot tuodaan osaksi prosessia nivomaan yhteen koulutuksessa, työssä ja kolmannella sektorilla hankittu osaaminen? Hankkeen punaisena lankana kulkee käsitys, jonka mukaan uraohjaus on välttämätöntä ja sillä on tärkeä rooli näissä muutos- ja siirtymäprosesseissa.

Hankkeessa painottuvat uranvaihtoon liittyvät urakehitysasiat. Ura ja osaaminen nähdään laajasti. Keskeistä on myös näkemys, että urapolut voivat haarautua mihin suuntaan tahansa ja rakentua aiemmin hankituille taidoille ja resursseille, joita käytetään uusissa tehtävissä. Hankkeessa uraohjauskenttään liitetään myös osaamisen tunnistaminen, jota yleensä käytetään osana aiemmin hankitun osaamisen tunnistamis- ja tunnustamisprosessia.

Materiaali koostuu eri osista:

  • Osio, jossa annetaan yleiskuva urakehityksestä ja työelämästä. Käsiteltäviä aiheita ovat muun muassa työmarkkinoiden kehitys ja työelämä, ura- ja osaamiskäsitys, aikuisten elämäntilanteeseen liittyvät ominaispiirteet, siirtymät, vastarinta ja muutoshalukkuus.
  • Yli 20 työelämän tapauskuvausta, jotka havainnollistavat laajaa ura- ja osaamiskäsitystä.
  • Ohjaukseen liittyvä osio, jossa on pohdintaa ja paljon harjoituksia eri aihealueilta: osaamisen tunnistaminen, itsetuntemus, uravalinnat ja käytännön teot.
  • Tiivistelmäosio, jossa käsitellään aikuisohjauksen erityispiirteitä ja annetaan siihen liittyviä vinkkejä. Lisäksi pohditaan, mitä uraohjaukselta ja ohjaajan osaamiselta edellytetään laajemmissa uranvaihtoon -siirtymiin liittyvissä prosesseissa.
  • Ehdotus kurssiohjelmaksi uraohjaajille suunnatulle kurssille, jossa käsitellään uraohjausta ja uran kehittämistä työelämässä.

Lue koko hankemateriaali (tanskaksi) täältä.

Yhteyshenkilö: Mette Werner Rasmussen mettewerner@live.dk

Få NLL’s nyhedsbrev

Med NLLs nyhedsbrev får du: Nyeste viden fra NLL som fx policy briefs og rapporter, vigtige nyheder fra de nordiske lande, aktuelle artikler, der går i dybden med feltet på tværs af sektorer, temaer og geografi samt overblik over kommende konferencer, seminarer og events.

Flere nyheder fra NVL

Inga Sæland

13/04/2026

Island

Inga Sæland tillträdde i början av januari i år, tjänsten som utbildnings- och barnminister. Hon efterträder Guðmundur Ingi Kristinsson. Detta är första gången sedan utbildningsdepartementet bildades som en partiledare för ett regeringsparti blir ny utbildningsminister.

Kort over Europa med administrative grænser markeret i mørke linjer på lys baggrund.

08/04/2026

Norden

Resilient Regions Policy Dashboard samler data og politiske erfaringer, så regioner bedre kan planlægge fremtidens udvikling og tiltrække borgere.

Kollasj av ni yrkespersoner, blant annet lærer, mekaniker, lege, kokk, baker og kontoransatte, i ulike arbeidsmiljøer.

06/04/2026

Norge

En ny rapport fra Direktoratet for høyere utdanning og kompetanse (HK-dir) gir en oppdatert analyse arbeidsmarkedets kompetansebehov i Norge. Hvor er behovet størst på kort sikt? Statistikk, arbeidsgiverundersøkelser og nyere forskning er sammenstilt for å belyse hvilke utdanninger, yrker og næringer som opplever størst mangel og hvordan dette varierer mellom regioner.

Share This